tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuonna 2013

Melkein 12 päivää jo koto-Suomessa mähineenä pitänee taas tarttua blogin pariin. Pari(kin) juttua matkalta on vielä tekeillä (ja uusi matka jo enemmän kuin suunnitteilla). Innostuin tästä blogin kirjoittelusta kuitenkin niin paljon, että tuotan tänne muutakin kuin matka-aiheista teksti- ja kuvasaastetta.

Vuosi 2013 oli siinä mielessä erityinen vuosi mulle, että päätin jossain hulluuksissani pitää välivuoden ja täytin 25 vuotta, joista jälkimmäistä voinee pitää jonkinlaisena rajapyykkinä ihmisen elämässä. Tässä neljännesvuosisadan kunnioitettavassa iässä sitä voisi olettaa olevansa jo aikuinen, mutta mitä vielä. Koira (kaksikin, eikä kumpikaan kultainen noutaja), (avo)mies ja farmari-Volvo löytyy kylläkin, mutta henkisen kehityksen osalta taidan huidella edelleen kuusivuotiaan tasolla.

Vuonna 2013 tein ennenkuulumattoman siistejä juttuja ja kävin uskomattomissa mestoissa, mutta vietin myös runsaasti arkea. Oma arkikin on kyllä enimmäkseen niin mahtavaa, että ei voi valittaa.

Vuonna 2013

Söin
Etupäässä hampurilaisia, mikäli kuviin on luottaminen

Istuin aivan sairaan monta tuntia lentokoneessa

Lumilautailin Andorrassa
Lumilautailin myös vappuna Rukalla
Armahdan muita kyseisellä reissulla olleita ja julkaisen tämän nätin maisemakuvan

Hiihdin

Myös koira-avusteisesti
Ja urheilin muutenkin niin paljon kuin suinkin vain kerkesin


Pyöräilin Kroatiassa Bracin saarella

Ratsastin

Voitin ratsastuskisoissa
Kuva eri kisoista, joissa ei tarvinnut valkoisia ratsastuspöksyjä

Vietin juhannusta huipussa seurassa kauniissa järvimaisemassa

Paikalla oli siis muitakin kuin tuo vatipää eläin
Söin mansikoita Splitissä

Tein kesällä ja alkusyksyllä ihan raivona töitä
Ja nautin työstäni kuten ilmeestä voi päätellä

Kävin eka kertaa festareilla, wihiii
Provinssin parasta antia taisi olla Cheek

Kävin myös Rihannan konsertissa
Yksi harvoista kuvista meistä ja mulla karsastaa!

Juhlin 25-vuotissynttäreitä New Yorkissa
Samaisella reissulla pyöräilin myös tyylikkäänä Central Parkissa

Lenkkeilin Fidon ja Vekun kanssa

Pällistelin terrakottaukkeleita Xianissa
Piti laittaa kuva saviukkeleista, mutta joulupallokäärme vei voiton

Kävin pilvenpiirtäjissä Shanghaissa
Poseerasin myös pilvenpiirtäjien edessä kiinalaisten seassa
Sukelsin

Snorklasin


Surffasin ja näytin tosi nätiltä

Vietin laatuaikaa kavereiden kanssa

Hyppäsin laskuvarjolla 3,6 kilometrin korkeudesta
Laskuvarjohyppykuvat vielä saamatta, joten ihastellaan lentokonetta

Hyppelin erinäisiin vesistöihin kallioilta
Oon sipulininja!

Uin 400 villidelfiinin kanssa
Ja söin...
Hampurilaisten lisäksi myös pitsaa

Vietin joulua perheen kanssa <3


IHAN OK VUOSI TULI VIETETTYÄ. Paljon muutakin tuli tehtyä, mutta tässä nyt jotain. Toivotaan, että ensi vuosi on entistä parempi. Suuret on ainakin suunnitelmat!

Tätä veden väriä on vaikea pistää paremmaksi




maanantai 30. joulukuuta 2013

Vaeltelua Mt Cookilla

Jäätiköiden pällistelyn ja laskuvarjohypyn jälkeen suunnattiin kohti Mount Cookia, joka on Uuden-Seelannin korkein vuori. Vuorelle ei harmillisesti oltu kiipeämässä, mutta lähimaaston vaellusreitit houkuttelivat.

Franz Josefin ja Mt Cookin välillä on linnuntietä noin 36 km ja lentokoneella matkan taittaa kuulemma vartissa. Autotietä pitkin sen sijaan matkaa tulee yli 500 km ja aikaa saa varata noin 8 tuntia teiden mutkaisuuden vuoksi. Maisemat ovat kuitenkin sen verran vaikuttavat, ettei autossa istuminen haitannut.
Mt Cook/Aoraki

Aurinkokin suvaitsi pilkahtaa
Päästiin kuitenkin perille yhdeksän aikaan illalla ja seuraavana aamuna suunnattiin aamiaisen jälkeen Hooker Valley -nimiselle kävelyreitille. Kyseessä on paikan suosituin kävelyreitti ja sen kyllä huomasi kanssaihmisten määrästä.
En kehdannut kuvata kanssavaeltajia, joten kuvasin maisemia
Kanssaihmisien varustelun asteen vaihtelu oli myös erittäin suuri. Polkua tallasi kaikenlaisia jalkineita sandaaleista vaelluskenkiin, meillä oli välimalli eli lenkkarit. Meillä oli juoksutrikoot ja niiden päälle varalta ulkohousut, mutta varsin suuri osa vastaantulijoista sporttasi shortseja ja aika monta paria farkkuja tuli nähtyä. Meillä oli gore-tex-takit ja niiden alla useita kerroksia paitoja, mutta aika moni vastaantulija hillui iloisesti t-paidassa. 
Heti sopivan uhrin löytyessä nakitettiin pahaa-aavistamaton ohikulkija ottamaan meistä kuva


Noin puolentoista tunnin kävelyllä Hooker Valleyhin oli hienoja maisemia ja monta riippusiltaa (joista yksi oli nimeltään Hooker Bluff Bridge). Polku oli enimmäkseen helppokulkuinen eikä kovinkaan mäkinen. Perillä Hooker Valleyssa ihasteltiin järvessä killuvia jäävuoria ja popsittiin eväsleipiä. Tyypilliseen tapaan heti, kun oltiin saatu leivät kouraan, alkoi tuulla ja sataa. Paluumatka sujui juoksumarssin merkeissä ja vaatteet oli ihan märkiä hostellille päästessä. 
Kukakohan tämänkin on nimennyt?

Jäätikköjärvi, tuolta oikealla vuorten välissä näkyvästä jäätiköstä irtosi jäävuori!
Keräiltiin voimia ja odoteltiin sään selkenemistä hostellilla ennen Sealy Tarns-nimiselle reitille suuntaamista. Respan tyttö varoitteli jyrkästä noususta ja runsaslukuisista portaista, ja varoitukset osoittautuivat ihan aiheellisiksi. Hikisen kömpimisen jälkeen päästiin piknikpöydän äärelle ihailemaan alhaalle laaksoon ja vuorenkylkien jäätiköille avautuvia maisemia. Nähtiinpä jäälohkareen irtoaminen jäätiköstä järveen ja siitä kuuluva ääni oli yllättävän kova, vaikka oltiin kaukana. Alaspäin kömpiminen oli melko hapokasta myöskin, mutta aikaa meni kolmasosa ylöskiipimiseen käytetystä ajasta. 
Kuvaustauoksi naamioitu hengenvetotauko


Pakko tunkea jalat jokaiselta jyrkänteeltä alas, tästäkin pudotusta varmaan 100 m.

Iltapalaksi maistui riisipuuro saunan (joka osoittautui kuivaksi saunaksi eli ei saatu heittää löylyä, plääh) jälkeen. 

Lähtöaamuna käytiin vielä tsekkaamassa Tasman Lake, jonka sameassa vedessä lillui jäävuoria sekä pienemmällä sinisellä järvellä. Lähtiessä sää oli kurja, mutta se kirkastui ja päästiin nauttimaan upeista vuorimaisemista. 


Mt Cookille kiipiminen olisi ollut tietty aivan upea ja ainutlaatuinen kokemus, mutta ajan rajallisuuden vuoksi se jäi nyt väliin. Nähtiin onneksi sen huippu laskuvarjohypätessä ja ompahan syy tulla joskus takaisin. 
Meille lupailtiin järvistä heijastuvia vuoria, mutta saalis jäi heikoksi.
(Kirjoittelin tämän postauksen kotikoneelta ja oi autuutta, kun pääsee esim. lisäämään kuvatekstejä.)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Bye bye NZ

Heippahei Christchurchin lentokentältä! Odotellaan täällä (mun osalta) 37 h kotimatkaa alkavaksi. Lähdettiin onneksi erittäin (lue: nolon) hyvissä ajoin ajamaan kentälle, koska meidän vuokra-auton  palautus oli melkoista megasekoilua. Viimeiset rahat on törsätty lakritsiin, jonka itse asiassa söin jo, ja muutenkin pötsi on täynnä parasta pitsaa pitkään aikaan.

Ensin lennetään puolisentoista tuntia Aucklandiin ja sieltä hypätään parin tunnin vaihtoajan jälkeen koneeseen kohti Shanghaita, jonne on lentoaikaa miellyttävät 12,5 h. Eikä siinä vielä kaikki, Shanghaissa meidän pitää ottaa rinkat ja itsemme ulos uutta check-inniä varten. Ei siinä muuten mitään, mutta on hieman epäselvää, tarvitaanko me viisumi Kiinan maaperällä tramppaamista varten. 

Jos kaikki menee hyvin, Shanghaissa tehokkaasti (toivottavasti ei viisumijonossa) vietetyn kolmetuntisen jälkeen päästään Finnairin siiville 10,5 h kestävälle lennolle. Anne jää Helsinkiin, mutta allekirjoittanut viettää vielä rattoisat 6 h odottaen konetta Ouluun. 

Voi tulla istumalihaksille käyttö. Postailen myöhemmin vielä tänne NZ:n loppuajan kuulumisia. Blogger heittää uudet postaukset jostain syystä vanhojen taakse, että kantsii kurkkia vanhempiakin postauksia.

Kuvituksena tosi nätti kuva eiliseltä. 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Fox Glacier


Kaikouran jälkeen kökittiin autossa oikein koko rahan edestä ja hurautettiin Franz Josefin jäätikön kupeessa sijaitsevaan YHA-hostelliin. Tarkoitus oli tehdä helikopteri-vaellus kyseiselle jäätikölle, mutta huonon sään vuoksi varaamamme vaellus peruttiin. Hostellin ystävällinen respatäti soitti Foxin jäätiköllä operoivaan firmaan ja sieltä kerrottiin, että ehkä päästäisiin iltapäivällä lähtevälle retkelle. Hypättiin siis autoon kohti Fox Glacier Guidesin tukikohtaa. 

Meille löytyi onneksi tilaa, vaikka kaikki aamun jäätikkökävelyt oli peruttu kivivyöryjen vuoksi. Meitäkin varoitettiin, että retki voidaan joutua keskeyttämään, mikäli kivivyöryjä tulee vielä. Päästiin kuitenkin lainakenkien ja muiden hyödykkeiden asentamisen jälkeen matkaan bussilla kohti 10 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevaa jäätikköä. Sää oli pilvinen, mutta oltiin kuitenkin tyytyväisiä, että yleensä päästiin matkaan. 


Perillä käppäiltiin 14 hengen pompsina oppaan perässä (juoksumarssia kivivyöryvyöhykkeen kohdalla) jäätikön reunamille, jossa saatiin jääpiikit kenkiin. Ja sitten eikun jäätikölle!

Jään (joka oli sillä kohdin 50 metriä paksu ja ylempänä jopa 200 metriä) päällä oli kiviä, jotka ehkä hiukan rikkoivat mielikuvaa jäätiköstä, mutta oli hienoa tallustella jääkerroksen päällä. Aurinkokin yhtäkkiä ilmaantui näkyviin ja opas kertoi, että hyvä sää on harvinaista herkkua jäätiköllä eikä opas itse ollut edes ottanut aurinkolaseja.


Pällisteltiin tunteroinen ympäriinsä ennen kuin jouduttiin lähtemään kotimatkalle. Hikeä puski kyllä ihan kiitettävästi auringonpaisteen lämmittäessä. Loppujen lopuksi ei edes harmittanut (kovinkaan paljon), ettei päästy Franz Josefin jäätikölle, koska meidän jäätikkökävely oli niin vaikuttava kokemus.