perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tunnelmia juoksulenkiltä Gold Coastilta

En yleensä jaksa ottaa kuvia kesken juoksulenkin, mutta Surfer's Paradisessa innostuin käyttelemään iLuuria.
Nämä ensimmäiset kuvat ovat eräältä aurinkoiselta aamulta. Olin menossa surffaamaan, mutta sitä ennen ehti lenkkeillä. Lähdin juoksemaan kohti Surfer's Paradisea rantaa pitkin. Hiekalla oli yllättävän hyvä juosta ja liikenteessä oli muitakin juoksijoita.
Lämpöä piisasi ja reilun tunnin lenkin jälkeen oli myös komeat shortsirusketusrajat reisipaloissa.
Tuolla hiekkavallin reunalla oli kuntoilupisteitä, joissa pystyi esimerkiksi vetämään leukoja. Piti tehdä hieman lihaskuntojuttuja (jolloin sai myös sopivasti vetää henkeä).
Toisena aamuna päätin lähtä juoksemaan kohti niemenkärkeä, jossa olin edellisenä päivänä ollut surffaamassa. Rannan tuntumassa kulki jalkaystävällinen hiekkatie, jossa oli hyvä kipsutella.
Pidin silmät auki kärmeksien varalta, mutta onnistuin spottaamaan vain erilaisia tipuja. Paikalle osuneen lintubongaajan mukaan myös jotain harvinaista lajiketta, jotka onnistuin säikäyttämään pakosalle (itse asiassa samaiset tipuset hengailivat paikalla aikaisemminkin, jolloin ehdin niitä observoimaan jonkin aikaa).
Merellä olikin vähän kurjempi ilma, vaikka rannassa oli varsin aurinkoista.
Kävin kääntymässä aallonmurtajan päässä. Tein myös muutamia venytyksiä kintuille ja ihailin maisemia.
Valitettavasti tuolta piti kipittää vielä takaisinkin.
Olin hieman aliarvioinut matkan, joten paluumatkalla sain pistää töppöstä toisen eteeen ihan tosissaan, koska kymmeneltä piti luovuttaa huone. Ei palkinnut, koska lämmintä alkoi olla lähemmäs 30 astetta enkä neropattina ollut ottanut vettä mukaan. Ausseissa ylipäätään oli aika hyvin juomapisteitä juoksureittien varrella, mutta tuo oli sen verran puskissa, ettei ryystöpaikkoja löytynyt.
Jäin kuitenkin henkiin ja juoksulenkin jälkeen vaihdoinkin jo uusiin maisemiin Coolangattaan.
Ah pääsisipä tuonne taas lenkkeilemään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti