tiistai 21. lokakuuta 2014

Missä ranta, siellä minä.

Kesän työhurvitteluiden vuoksi jäi sekä Hong Kongin että Portugalin reissu tänne raportoimatta. Omaksi huvikseni tätä kötöstelen, joten lisäilen tänne pikkuhiljaa asiaa molemmista reissusta täysin mielivaltaisessa järjestyksessä. Saatanpa muutenkin aktivoitua blogin suhteen.

Hong Kongia voisi äkkiseltään pitää kaupunkilomakohteena, onhan kyseessä kuitenkin yksi Aasian merkittävimmistä miljoonakaupungeista. Hong Kong koostuu kuitenkin yli 260 saaresta ja ilmastokin on kesäaikaan varsin trooppinen, joten optio rantalomailullekin löytyy.
Tämä oli hakusessa. Note to self: vaikka sää olisi puolipilvinen, aurinkorasva on ystävä.

Hotellin katolla sijaitseva uima-allas tarjosi mukavan sijainnin iltapäivälevolle 15 kerroksen etäisyydellä kadun vilskeestä. Tosin muutamana päivänä allas oli suljettu ukkosmyrskyvaaran vuoksi ja yhdesti kökötettiin päivänvarjon alla sadekuuron iskettyä kesken iltapäivänokosten. 

Sääennuste yleensä näytti enemmän tai vähemmän sadetta eikä yleensä pitänyt paikkaansa, mutta yhtenä päivänä päätettiin lähtä rannalle Lantaun saarelle. Kaikenkarvaisissa turistioppaissa ja -kartoissa ohjeistetaan huristamaan punaisella metrolinjalla Tsung  chung-pysäkille  (matka kestää puolisen tuntia Centralista) ja hyppäämään siellä Ngong Ping 360 -cable cariin, jolla pääsee samannimiseen kylään Lantaulle. 

Edestakainen kaapelikärrykyyti maksaa n. 15-25 e riippuen kötterön pohjamateriaalista, lasipohjainen Crystal car on stantardikärryä kalliimpi. Jostain syystä yhteen suuntaan matkoja ei ollut ollenkaan hintataulukkoon merkitty, mutta kaippa sellaisenkin olisi saanut ostettua erikseen pyytäessä. Päädyttiin ottamaan 1+1 paketti, jossa menosuuntaan pääsi kristallikopin kyydissä ja paluu tapahtuisi vaatimattomammin.

Kristallikötterön paras puoli oli lyhyempi jono. Toki pohjan läpi oli ihan hauska luurailla merta ja pusikkoa. Yritin bongailla mainostettuja valkoisia delfiinejä, mutta tuloksetta. Jossain vaiheessa ympäröivä sumu oli niin paksua, että näkyvyys oli puolen metrin luokkaa. Vuoria ylittäessä kopin seiniä piiskasi myös kova tuuli ja sade. 

Mitkä näköalat?
Perillä Ngong Pingissä oli erittäin sumuista, mutta onneksi myös lämmintä. Koko paikka näytti olevan yhtä turistirysää ja vaikka lähistöllä olisikin ollut jättimäinen budhapatsas, päätetttiin nostaa kytkintä. Turistikarttaan oli merkitty tasan kaksi bussireittiä, turreille suunnattuun Tai O-kalastajakylään menevä 1 ja sieltä rannikkoa pitkin jatkava 21. Bussipysäkille ilmaantui kuitenkin bussi numero 2, jonka nokassa lukeva määränpää oli sama kuin rannikkolinjalla. Meitä ei Tai O erityisemmin kiinnostanut, joten Octopus-kortin piippauksen jälkeen matka jatkui bussi numero 2n kyydissä kohti Mui Wota ajatuksella, että jäädään välille jollekin rannalle. 

Bussin kyytiläiset olivat suurimmaksi osaksi jotain (hieltä haisevia) rakennustyömiehiä ja muita paikallisia. Matkan aikana tuli kaatamalla vettä ja ihania hiekkarantojakaan ei oikein näkynyt (ja huomattiin paikkakyltit liian myöhään). Bussi pysähtyi pari kertaa tiellä lyllertävien vesipuhvelien takia, mutta yli puolen tunnin hurruttelun jälkeen oltiin Mui Wossa, joka ensi näkemältä näytti aika rähjäiseltä ja sääkin oli pilvinen. Allekirjoittanut oli tapansa mukaan matkapahoinvointinen ja sen verran nälkäinen, että päätettiin kuitenkin käydä etsimässä jokin muonapaikka  ennen hyppäämistä jonnekin mieluisammalle alueelle menevään bussiin.


Ainoat biitsillä asioijat olivat rantavedestä jotain nilviäisiä noukkivia mammeleita.
Silvermine-biitsin tuntumasta löytyi länsimaiseenkin makuun sopivaa ruokaa. Teestä höysteineen nauttiessa ja kamalan jättikoppiaisen hyökkäyksestä toipuessa sää alkoi yllättäin kirkastua, joten kömmittiin rannalle sulattelemaan ruokaa. Pieni sadekuuro pyyhkäisi yli, mutta sitten alkoikin rantakeli. En viitsinyt mennä uimaan, koska luulin, että rannalla ei ole suihkufasiliteetteja, mutta rannalla mönkiminen oli riitti mainiosti.
Länsimaalaiselle sopivaa apetta!

Kuva ei tee oikeutta kaamealle jättikoppiaiselle!

Ei ollut turhaa ruuhkaa, joten kelpasi köllähtää biitsille


Rantsun ympäristön tarjoamiin fasiliteetteihin kuului myös hajustettu banaani-suola-hehku-anti-ageing kokovartalohieronta eikä hintakaan päätä huimannut.

Meillä oli sovittu kuudeksi vaatteiden sovitus räätälillä, joten koko iltaa ei rannalla voinut ähöttää. Mui Won bussiasema sijaitsee satamassa ja päätettiin tsekata a)pääseekö jollain bussilla suoraan metropysäkille välttäen hitaan kaapelikärryajelun ja b)meneekö jokin paatti suoraan Centraliin. Vaihtoehto b oli juuri lähdössä satamasta, joten seilattiin suoraan Centraliin (matka kesti vajaat puoli tuntia ja maksoi Octopus-kortilla n. 2 euroa) monta tuntia kestävän kärsimysnäytelmän sijaan. Centralissa vaihdettiin metrokyytiin Tsim Sha Tsuin puolelle.


Muistaakseni tuolla näkyy Repulse Bay?

Centralin puolta

Pökkelöä, että turistit opastetaan hitaamman (ja toki tuottoisamman) reitin kautta Lantaulle. Tietääpähän ensi kerralla huristaa Mui Woon suoraan lautalla, tämä vinkkinä myös muille Hong Kongin matkaajille. Toki kaapelikärry on elämys sinänsä ja sieltä on hienot näkymät muun muassa lentokentälle.   

Seuraavalle kerralle jäi Stanleyssa sijatseva Repulse Bay, ompahan syytä palata rantalomailunkin merkeissä.